Hifimaailma-artikkelit 30.05.2014 / 9

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

artikkelit highend: Avantgarde Zero 1 -kaiuttimet Julkaistu: Hifimaailma 4/2014
Setin viilailu on mukavaa. Kaikki muu paitsi bittivirta syntyy itse kaiuttimessa. Zeron omistajalla kuunteluun jää enemmän aikaa. AVANTGARDEN Zero on hankala kaiutin ennakkoluuloiselle. Vaikea tapaus varsinkin putki- ja vinyylimiehelle. 52. highend Avantgarde Zero 1 -kaiuttimet Teksti Mikael Nederström Kuvat Mauri Eronen Laulava lankku Zero 1 on merkillinen kaiutin. Sen sisällä on kaikki muu paitsi signaalilähde, mikä tekee laitteiston viilaamisesta turhaa. Etenkin kun se soi nautittavasti. Ilmeisesti on, sillä Zero sisältää jo itsessään vahvistimen, da-muuntimen ja äänenvoimakkuuden säädön. Silti sitä ympäröi vahva high end -henki. Genelec tuo niiden vaikutuksen esille hyvin selkeästi. Avantgarde Zero 1 on myös aktiivikaiutin, mutta vielä pykälää ehdottomampi. Pitkin hampain totesin, että jos äänenlaatu ratkaisee, niin Genelecin 8260 täyttää tarpeeni hienosti. Voiko tuollainen kaiutin olla edes mahdollinen. Sisääntuleva signaali nimittäin digitoidaan aina, ja lisäksi se kulkee digitaalisen äänenvoimakkuudensäätimen kautta. Soitin vain diginä kiinni, ja antaa palaa. Vaikea ensiaskel Eroahdistus passiivikaiuttimista alkoi jo pikku hiljaa helpottaa, sillä siirryin hetkeä ennen Zeron tuloa Geneleciin. Se sisältää niin fiksua tekniikkaa, että se periaatteessa tekee etupään merkityksettömäksi. Ja kaupan päälle ääni on erinomaisen hyvä. Myönnetään: yhtälö ei ollut minullekaan helppo. Olen tottunut pelaamaan johdotuksella, cd-soittimilla ja vahvistimilla, joilla kaikilla voi viritellä soundia mieleisekseen. Äänilähteillä, kaapeleilla, etuvahvistimella ja impedanssisovittimella on kaikilla oma osuutensa äänessä. Ellei muuten, niin viimeistään vaihtelunhalun iskiessä. Nyt huoneeseen astui kummajainen, joka on immuuni kaikille virityksille. Kun aluksi pääsi yli ajatuksesta, että kuuntelee dsp-korjattua aktiivikaiutinta, yhteiselo alkoi toimia erinomaisesti. Ja on Genelecissäkin optioita monenlaiseen virittelyyn: käytän sen kanssa ulkoista, analogista esivahvistinta ja putkitoimista impedanssisovitinta. Siksi etupäällä on hyvin vähän merkitystä äänenlaadun kannalta. Zeroon saa optiona analogisen sisäänmenon, mutta sen käyttämistä digitaalisella äänilähteillä on erittäin vaikea perustella. Ylimääräisestä da-ad-muunnoksesta ei varmasti ole mitään hyötyä. Eikä yhtälö analogisella lähteellä ja esivahvistimella ole sen helpompi
Tätä tukee se, että johtomääränkin saa pysymään hallinnassa. Valkoinen etulevy on sileä ja kaunis, mutta ei sisällä mitään osviittaa toiminnoista. Toistuvalla ohjelmalähteen valinnan painelulla äänen saa kyllä kuuluviin, mutta voimakkuudensäätö on jo aikamoista arvailua. Suotimien luvataan olevan täysin viiveettömiä, joten kaiutin on teoriassa vaihelineaarinen. Käytännössä suotimen prosessointi tuottaa pienen viiveen signaaliin kokonaisuutena, minkä huomaa siitä, että musiikki soi vielä sekunnin murto-osan, vaikka levy on pysäytetty. Suotimesta eteenpäin bitit muutetaan analogiseksi musiikkisignaaliksi, jollaisena se saapuu päätevahvistimille. D-luokkalaisesta tehoa löytyy riittävät 400 wattia. Paljon päivityspotentiaalia Zeroon liittyy myös mielenkiintoinen tulevaisuuden lupaus. Satunnaisella käyttäjällä on suuri mahdollisuus sekoittaa kaiuttimen asetukset perusteellisesti, jos ei tiedä mitä tekee. Juuri jutun kirjoittamishetkellä Zeroon julkaistiin Zero 1 Control -sovellus, jolla käyttäjä voi itse . vaikuttaa kaiuttimen oletusasetuksiin. Miksi vaivata päätään ylimääräisellä signaalinkäsittelyllä, jos lopputulos toimii? Etupää työttömäksi Zeron erikoisin puoli on siinä, että se tekee periaatteessa lähes koko etupään tarpeettomaksi. Periaatteessa loputtoman joustava fpga-prosessori tarjoaa myös huonekorjausmahdollisuuden. Jos tällainen ominaisuus joskus implementoidaan, se on tehtaan edustajan mukaan päivitettävissä myös vanhempiin Zero-pareihin. Tosin fgpa:n käyttömahdollisuudet ovat niin laajat, että optio jätetään todennäköisesti vain maahantuojan käsiin. Zeron 66-bittisen ratkaisun ansiosta äänenvoimakkuudensäätö ei vie liikaa tarkkuutta itse musiikkisignaalista. Kahden koaksiaalioton lisäksi takaa löytyy usb, toslink, ja aes/ebu .Sisääntuleva signaali hyväksytään 24/192-pcm-muodossa lukuun ottamatta usb-ottoa, jolle maksimi on 16/48. Arvioinneissa laitteiden laatu on korvannut määrän. 50-wattisen version A-luokkaisuudesta ja takaisinkytkemättömyydestä ei ole tingitty. Zero-parin välissä tieto kulkee tavallisella verkkokaapelilla tai vaihtoehtoisesti langattomasti. Yhdessä asiassa minimalismista voisi kuitenkin tinkiä. Kaiuttimelle ei kelpaa dsd-signaali natiivina. Jakosuodin on kokonaan digitaalinen eikä siksi sisällä lainkaan passiivikomponentteja. Tehontarpeen vuoksi tällä alueella ei olisi edes mielekästä käyttää pienitehoista A-luokkaista. Burr & Brownin da-muuntimien näytteenottotaajuus on 352,8 kHz ja bittisyvyys 24. Pääteasteet ovat kytkennältään samantyyppisiä kuin Avantgarden erillislaitteinakin myytävät XA-vahvistimet. Äänentoiston lisäksi intohimona on harrastukseen liittyvä ihmistieteellinen tutkimus, jota Mikael tekee myös päivätyökseen. 53. Mukana on erilaisia asetusmahdollisuuksia esimerkiksi ottokohtaiselle äänenvoimakkuudelle, kanavatasapainolle ja master-kaiuttimen valinnalle. Mainiota minimalismia Zeron lähestymistapa on esteettisesti hyvin minimalistinen. Suotojen jyrkkyys on progressiivinen. tietyissä rajoissa . Kaiuttimen oman esivahvistimen käyttäminen ei ole järisyttävän sujuvaa, sillä näyttö puuttuu kokonaan. Tosin virtalähde on Zerossa selvästi kevyempää mallia, mikä on ymmärrettävää. Bassoalueella on D-luokan vahvistin, joka hoitelee taajuudet noin 150 hertsistä alaspäin. Pieni rivi voimakkuutta osoittavia ledejä kaiuttimen etulevyssä, tai vaikka kaukosäätimessä, ei silti tuhoaisi tyylipuhdasta vaikutelmaa. kuka Mikael Nederström on toiminut äänentoistoalan puoliammattilaisena vuodesta 1997. Kirjoitusten uhreiksi ovat Hifimaailman lisäksi joutuneet monet muutkin alan lehdet. Pro-versio toimii myös vinyylisoittimen kanssa, sillä siitä löytyy yksi pari analogisia xlr-ottoja. Signaali viedään sisään esimerkiksi spdif-muodossa, minkä jälkeen se prosessoidaan digitaalisessa fpgasuotimessa, jossa myös äänenvoimakkuus säädetään. Perinteisen bittivaimentimen ongelma on resoluution väheneminen pienillä asetuksilla. Kaiutin onneksi osaa laskea aina voimakkuutta, kun otto vaihtuu, niin ei tule ikäviä yllätyksiä. Jakotaajuudella jyrkkyys on 6 dB, ja muilla taajuuksilla se nousee aina 100 desibeliin asti. Nykyisin kiinnostus kohdistuu ennen kaikkea perinteiseen high endiin. Zeroissa nimittäin kaikki kytkennät, virtaa lukuun ottamatta, tehdään vain toiseen kaiuttimeen. highend Silti, jos tässä harrastuksessa on jotain oppinut, se on teoretisoinnin turhuus. Kunhan talosta löytyy kelvollinen digitaalilähde, kaiutin saa hoidetuksi kaiken muun
Varsinkin akustisen kitaran näppäilyt, lyömäsoittimet ja lauluäänet toistuivat äärimmäisen realistisesti. Kaiuttimen saa mattamustana nyt testatun mattavalkoisen lisäksi. Helposti hyvää soundia Maahantuoja Mitro toi kaiuttimet suoraan olohuoneeseen. Tämä oli vahva merkki siitä, että jotain on tehty oikein. Kokeilin vielä erikseen EAR:in putkitoimista etusta setissä. Joiltain osin Duo oli parasta mitä talossa oli käynyt, mutta sen setittäminen osoittautui äärimmäisen haasteelliseksi. Alemmalla keskialueella tai jo keskibasson puolella on aavistus ylimääräistä runsautta ja lämpöä, joka tukee miellyttävää kokonaisvaikutelmaa. Zeron sointitasapaino ei siis ole aivan täydellisen neutraali, mutta juuri sellainen, joka houkuttelee kuuntelemaan musiikkia. Motivaatio tviikkailuun katosi saman tien. Hauskempaa oli kaivaa yhä uusia levyjä hyllystä. Toisaalta se ei ole ihan yhtä häpeämättömän läheinen kuin isoissa staateissa. Käyttöönotto oli helppoa. Taannoin testattu Duo oli vielä kirkkaana mielessä, joten vertailu saman tehtaan isoveljeen oli mahdollista. Eikö jatkuva virittely oheislaitteiden ja sijoittelun kanssa anna harrastukselle jotakin olennaista? Ehkä antaa, mutta se on pois musiikin kuuntelusta. Muutaman päivän jälkeen lattia oli täynnä levyjä, ei suinkaan kaapeleita ja naarmuja, kuten yleensä on huippukaiuttimia testatessa. Silti torvikaiuttimen perinteiset hyveet ovat kaikki mukana. highend Avantgarde Zero 1 -kaiuttimet jälkeen musiikki oli jo soimassa. Lisäksi staateista se eroaa sikäli, että se piirtää artistit piirun verran suurempina ja mehevämpinä.. Paikolleen asettelu tehtiin melko normaaliin tyyliin, joskin kaiuttimet käännettiin osoittamaan suoraan kuuntelupaikalle. Päinvastoin, kovempikin luukuttaminen onnistuu, ilman että ääni menee räikeäksi. Olin jo henkisesti valmistautunut kokeilemaan isoa valikoimaa erilaisia viilauksia, mutta alkutahdeista lähtien tuntui, että tämä on nyt tässä. Balanssi oli kohdillaan, äänikuva avara ja läsnäoloakin riitti. Paljon puhuvaa on se, että kokeilin matkan varrella kaikenlaisia asioita, mutta muuten kaiuttimen sijoittelu ja etupää pysyivät täsmälleen samana koko kuuntelujakson ajan. Ensimmäisten päivien aikana mietin, haluanko edes näin helppoa lähestymistapaa. Noin viisi minuuttia tämän 54 Kaikille levyille, kaikelle musiikille Ensimmäinen vaikutelma Zeron äänestä oli yksinkertaisesti se, että se on tasapainossa. Ulkoisesti hopeakapula on selvästi mietitty, karhennuksineen suorastaan funktionaalisen kaunis. Ei ainakaan valmiiksi hyvillä levyillä. Kuunteluhavainnot siis pätevät riippumatta siitä, minkälaisella signaalilla Zeroa ruokitaan. Kaukosäädin käy hyvin käteen eikä kaipaa tarkkaa osoittelua. Tästä joko pitää tai sitten ei. Missään tapauksessa Zero ei tarjoa esitykseen takarivin paikkaa. Tämä riittää useimmille. Metallinen kalikka osaa lähteen valinnan, voimakkuudensäädön ja virran katkaisun. Ja kuunnella musiikkia. Soinnillisesti Zero on hiukan kirkkaaseen kallellaan, mutta ei tippaakaan rasittavalla tavalla. Vanhoilla progelevyillä Hammond narisi juurevan muhevasti, Mellotron vinkui sopivan eteerisesti. Äänessä on aavistus samaa kuulijan naamalle tulevaa rapeaa keskialuetta kuin suurissa elektrostaateissa tai isommissa torvissa. Zero olikin jo sitten täysin toista maata. Zero helppous selittyy osittain sähköisillä, osittain akustisilla ansioilla. Äänestä tuli aavistuksen kirkkaampi, elävämpi ja ilmavampi, mutta mitään olennaista parannusta se ei siihen tuonut
Kaiutin oli parhaimmillaan juuri silloin, kun sitä ajoi suoraan digitaalisella signaalilla. 3-tie, aktiivinen torvikaiutin Elementit -basso.............................................. Jossain mielessä sen voikin sanoa sijoittuvan näiden väliin. Analogiaotto 560 ? Edustaja:........................................ Edes sijoittelun suhteen se ei ollut erityisen kriittinen. 25 mm Jakotaajuus:................................. Siinä oli samaa pehmeyttä kuin Genelecissä ja ripaus samaa läsnäoloa kuin Duossa. Digipelko pois MONI vinyyliharrastaja karsastaa digitaalisesti prosessoivia kaiuttimia. Kokeilu Zerojen kanssa kuitenkin osoitti jälleen kerran, että pelko oli turha. Vinyyli kuulosti cd-signaalin rinnalla juuri niin rullaavalta, ilmavalta ja pehmeältä kuin se on aina kuulostanut. Jos soundi on kokonaisuutena hyvä, miksi miettiä asiaa enempää. 250 Hz, 2000 Hz Liitin:................................................ Jotain osviittaa sai myös cd- ja vinyylisoittimen soundia vertailemalla. Basso toimi hyvin käyttökelpoisena omassa huoneessani noin 30 hertsiin saakka. Ironista oli, että Zero oli tietyissä asioissa lähempänä vertailukaiuttimena toiminutta Geneleciä kuin isoveljeään Duoa. Tässä suhteessa se oli isoveljeään pykälää suurpiirteisempi. Tietenkään suoraa vertailukohtaa ei voi olla, koska samaa kaiutinta ei voi kuunnella kokonaan analogisena. Toisaalta, eikö kokonaisuus ole se, mikä ratkaisee. Silti Zero onnistuu kuulostamaan tarkalta. Juuri siksi kaiuttimen viihdearvo on valtava. Entä sitten itse toimintaperiaate. SPDIF, AES/EBU, USB, XLR, TosLink 55. Ääni ei ollut rasittavampi kuin analogisena, ainoastaan hivenen tarkempi, kuivakampi ja hallitumpi. tietyssä mielessä vähemmän tinkimätön. Lisäksi olin käyttänyt aikaisemmin Lyngdorfin mainiota huonekorjainta, joka toimii samalla periaatteella. Kaikissa ratkaisuissa sisään menevä analoginen signaali kulkee pakollisen ad-da-muunnosketjun läpi. www.soundfactor.fi www.avantgarde-acoustic.de Valmistajan ilmoittamat tekniset tiedot Mitat (lxkxs):............................... 49 x 104 x 31,8 cm Paino:............................................... Osa ilmiöstä liittyy todennäköisesti Zeron lievempään suuntaavuuteen, osa sointitasapainossa tehtyihin valintoihin. Zero välitti huonompien äänitteiden huonouden, muttei korostanut sitä millään tavalla. Onko tällaisessa tunnottomuudessa harrastuksen kannalta järkeä? Zeron tapauksessa on. Sen perusteella ylimääräinen signaalin digitointi ei pilaa hyvää vinyylisoundia, eikä saa sitä kuulostamaan cd:ltä. Syy saattaa piillä Zeron ylinäytteistävissä ja resoluutioltaan riittävissä muuntimissa, jolloin oikea vertailukohta analogiasignaalille olisi sacd- eikä cd-formaatti. Toisinaan tuntui, että rumpali olisi astunut suoraan olohuoneeseen. 300 mm -keskialue............................... Jos levyhyllyssä on vähänkin heikkolaatuisempaa tavaraa, musiikin kuuntelu onnistuu Zerolla paremmin. Hintakaan ei ole kohtuuton, kun miettii, kuinka paljon muuta rojua saa samalla poistettua hyllystä. highend Keskelle miksattu laulaja pysyy vakaasti paikoillaan, lyömäsoittimet soivat irtonaisesti, iskevästi ja tarvittaessa kaiuttimen ulkoreunojen ulkopuolella. 358407601247 Lisätietoja:.................................... 40 kg Toimintaperiaate:..................... Siinä missä Duo meni aivan pohjaan villillä raivolla, Zero soitti bassoa selkeästi pehmeämmin eikä ulottunut ihan kellariin saakka. Hintana on armottomimman realismin ja terävimmän iskun pehmeneminen, mutta vain kaikkein parhaimmilla äänitteillä. Jos pitäisi valita, ottaisin milloin tahansa Zeron tarjoileman näkemyksen. Deep Purplen draivi välittyi helposti. Itselläni oli ennalta kokemusta Genelecin 8260-mallista, ja nyt kokeilin vinyylisoitinta myös Zerojen kanssa. Bassovammainen Iron Maiden kuulosti huonolta, muttei rasittavalta. Mitro´s Sound Factor Oy Puhelin:.......................................... Ja näinhän sen teoriassa pitää ollakin. Seuraavan kerran kun oma kaiutinvaihto tulee ajankohtaiseksi, Zero tulee olemaan mukana kokeiltavien listan kärjessä. Sama juttu on Genelecin tai minkä tahansa riittävän fiksun ja modernin integroidun prosessorin kanssa. 9900-11900 ?/pari, varustelusta riippuen. Duolla oli toisinaan arveluttavaa kuunnella vanhaa Iron Maidenia tai Metallicaa, vaan ei Zerolla. 125 mm -diskantti................................ Digitaalisen aktiivikaiuttimen ei siis tarvitse olla kirosana edes vanhan liiton analogiaharrastajalle. info Avantgarde Zero 1 Hinta:............................................... Kompromissi musiikille Juuri musiikkia palvelevassa kompromississa kuuluu Zeron henki, jos sitä vertaa isompiin torvikaiuttimiin. Se on aavistuksen anteeksiantavampi, ilmavampi ja suurpiirteisempi . Ruvelle miksattu särökitara tai laulaja soi rupisesti mutta ei riipivästi. Duoon verrattuna bassopäässä oli eniten eroa. En voi sanoa kuulleeni ylimääräisten muunnoksen aiheuttamia heikennyksiä äänessä. Hyvillä levyillä oli jatkuvasti läsnä tietty intiimi, herkkä ja välitön tunnelma, usein käsinkosketeltavan realistinen. Realismi ei silti tarkoita sitä, että huonompia levyjä pitäisi pelätä. Zeron idea on nimenomaan siinä, että se tekee kaikenlaisen etupään säätämisen ja viilauksen turhaksi. Omia lempilevyjä ei tarvitse väistellä, vaikka niissä olisi vähän huonompi soundi. Täytyy myöntää, että aluksi ajatus aidon analogiasignaalin digitoimisesta hirvitti